tiistai 30. syyskuuta 2014

Energiaa ihmettelemässä




Tiistaina 16.9.2014 kävimme Kallaveden lukion fysiikan 1. kurssin ryhmämme kanssa vierailulla Kuopion Energialla. Haapaniementielle, jossa voimalaitos sijaitsee, on noin 20 minuutin kävelymatka kaupungin keskusta-alueelta. Kurssin sisältöön kuului tavallisen koulussa opiskelemisen lisäksi tutustuminen voimalaitokseen, mikä oli ihan mukava asia, koska se toi vaihtelua opiskeluun.

Aamulla, hyvissä ajoin ennen kello puolta kymmentä, ajelin autollani pitkin suuren tehdasalueen katuja ja etsin Haapaniemenkatu 24:ää. Vaikka olenkin asunut Kuopiossa koko pienen ikäni, en ole pyörinyt tehdasalueilla tai sen ympäristössä kovinkaan paljon. Minun oli hankala löytää perille, sillä (täytyy tunnustaa) olin edellisenä päivänä hukannut opettajalta saamani kartan. Kiertelin aikani, kunnes löysin laitoksen sisääntuloportin. Portilla meitä vastaan tuli ystävällisesti hymyilevä mies, joka näytti paikan johtajalta (Jorma Takkinen). Noin 30 hengen ryhmämme jaettiin kahtia ja meidät johdatettiin sisään pienestä ovesta, joka oli suuren rakennuksen kyljessä. Nousimme portaita pitkin pari kerrosta ylöspäin jonkinlaiseen aulaan/ruokailutilaan. Se ja pieni luentosali seinän toisella puolella tuntuivat kaikkein kodikkaimmilta tiloilta niistä osista voimalaitosta, joissa kävimme kulkemassa. Jätimme tavaramme pieneen eteistilaan, ja toinen porukka (johon minä kuuluin) lähti erään toisen, tällä kertaa heijastinpäällysteisessä työpuvussa olevan kypäräpäisen miehen johdattamana kohti tehdastiloja, joissa tuotetaan lämpöä ja sähköä. Toinen puolikas kurssiryhmästämme meni luentosaliin ja munkkilimuille.

Minähän en tiedä paljon mitään fysiikasta tai kemiasta, enkä matematiikan tunneillakaan ole kynä terävimmästä päästä. En ole koskaan ollut hyvä näissä kolmessa aineessa, vaikka olen yrittänyt opiskella niitä hyvin. Melkein sama kuin lukisin hepreaa. Huolimatta tästä, kierros voimalaitoksen sisätiloissa oli mielenkiintoinen. Saatoin vain ihmetellä, miten kaikki on saatu toimimaan niin hyvin ja järkevästi. Laitteet, putket, nappulat, kahvat, kerrokset, uunit, pöntöt, piuhat ja mittarit, kaikki nämä ja paljon muutakin tuntuivat niin ihmeelliseltä, etenkin monimutkaiselta, etten voi varmaan koskaan ymmärtää asiaa. Miten se koko systeemi onkaan saatu toimimaan juuri sillä tietyllä, tehokkaimmalla tavalla? No, enpä tiedä, tarvitseeko minun tietääkään muuta kuin se, että sieltä kuopiolaiset saavat sähkönsä koteihin ja että noin 40 % energiasta saadaan uusiutuvista luonnonvaroista. Voimalaitos alkaa siis olla jo melko ekologinen!

Kierroksen aikana kuljimme eri kerroksissa, ihan koneiden ja laitteiden vierestä. Emme tietenkään kaikkea ehtineet nähdä, emmekä varmasti olisikaan päässeet kaikkialle, missä työntekijät kulkivat, mutta saimme kuitenkin hyvin kuvaa siitä, miten Haapaniemen voimalaitos toimii. Lämpötila sisällä vaihteli eri tiloissa ja kerroksissa, ja kattilan lähellä oli todella kuumaa. Myös desibelejä oli paljon ilmassa, niin paljon, ettei aina kuullut kuin ihan läheltä, mitä eri asioita voimalaitoksesta ryhmän vetäjät kertoivat meille. Sisällä on jonkinlainen valvontakeskus, jossa kuulemma aina muutama ihminen kerrallaan valvoo ympäri vuorokauden, ettei laitoksessa sattuisi mitään tai ettei toiminnasta löytyisi vikoja.

Kierroksen jälkeen pääsimme mekin herkuttelemaan munkeilla, kunnes toinen ryhmä luentotilasta oli valmis lähtemään kierrokselle. Asetuimme penkeille istumaan, ja mukava nuori nainen toivotti meidät tervetulleiksi ja alkoi näyttää videota Haapaniemen voimalaitosten historiasta ja toiminnasta. Sen jälkeen hän kertoi tarkemmin esimerkiksi, miten se kattila toimii, ja minkälaisia ammatteja on ihmisillä, jotka työskentelevät voimalaitoksessa. Aika monenlaisia ammatteja, mutta ei yhtään sellaista, jossa minä voisin kuvitella työskenteleväni. Ei, liian vaikeaa minulle. Mutta laitos kyllä työllistää ihmisiä – tämä nainen taisi kertoa, että heillä on töissä noin 170 työntekijää ja kaikki yhtä tärkeitä ja tarpeellisia. Kunnioitukseni heille, jotka osaavat tehdä työtä siellä, kukin omilla aloillaan.

Hmm, jos pitäisi listata, mitä opin tästä käynnistä, lista näyttäisi suunnilleen tältä:
- voimalaitoksessa ei esiinny säteilyä (uskalsin kysyä viimein tätä asiaa luennoitsijanaiselta)
- puun ja turpeen muuttamiseen energiaksi tarvitaan mm. ”hiekkapatja” ison kattilan pohjalle
- Haapaniemen yksiköistä toiminnassa on kaksi kolmesta
- kuuma höyry voi halkaista käden
- puuta käytetään voimalaitoksella energiantuottoon noin 1 000 000 m3 biomassaa vuodessa
- Haapaniemellä sähkötuotannosta syntyvä ylimääräinen energia käytetään kaukolämpöön hukkaan heittämisen sijasta

Käynti voimalaitoksella oli mukava ja kiinnostava lisä koulupäivään. Kävellessäni rakennuksilta autolle pääni oli täynnä uudenlaista ja ihmeellistä informaatiota, ja siinä riitti loppupäiväksi sulateltavaa. Tylsin asia päivässä oli melu, ja kiinnostavin asia nähdä, miten systeemi toimii. Nyt tiedän pikkuisen paremmin, miten saamme sähköä ja lämpöä koteihimme. Kiitos!

Kirjoittanut Elina Dunder

maanantai 29. syyskuuta 2014

Oikeaa tekemistä ja konkretiaa fysiikan oppitunnilla





Keskiviikkona 3.9.2014 minä ja muut koulumme Fysiikka 7 -kurssilla opiskelevat pääsimme tekemään laboratoriotyötä Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen fysiikan laitokselle. Kokoonnuimme iltapäivällä opettajamme Lea Pulkkisen kanssa yliopistolla, kuten aikaisemmin oppitunnilla oli sovittu. Päädyimme sisälle Melania-nimiseen rakennukseen, jossa meitä odottivat mittaukseen tarvittavat laitteet ja välineet.

Suorittamassamme mittauksessa tutkittiin kiihdytetyn elektronin liikerataa magneettikentässä, mikä liittyy olennaisesti Fysiikka 7 -kurssilla käsiteltävään sähkömagnetismiin. Ennen varsinaista työn suoritusta meille esiteltiin työhön tarvittavat laitteistot, kuten poikkeutusputki, tyhjiöpallo ja Helmholtzin kelat sekä niiden toimintaperiaatteet. Työ suoritettiin siten, että elektronitykin avulla elektroneja lähetettiin kapeana nauhana lasiseen tyhjiöpalloon, jonka sisällä ne osuivat loistelevyyn. Loistelevy oli päällystetty yhdeltä puolelta fluoresoivalla aineella ja toisella puolella oli senttimetriasteikko. Tyhjiöpallo oli sijoitettu Helmholtzin kellojen väliin, joten elektronisuihkun rataa pystyttiin muuttamaan kellojen magneettikentän avulla.


Tehtävänämme oli säädellä virran ja kiihdytysjännitteen arvoja siten, että elektronisuihku kulkisi mitta-asteikon jonkin risteyskohdan kautta ja taulukoida kyseiset arvot ja koordinaatit monisteeseen. Työ onnistui hyvin ja saimme taulukoitua kymmenen mittausta eri kiihdytysjännitteen ja virran arvoilla. Lopuksi meidän täytyi mitata Helmholtzin kelojen säde ja laskea elektronin varauksen ja massan suhde työssä mitattuja arvoja hyödyntäen.


Vierailu Fysiikan laitoksella oli piristävää vaihtelua normaalin tuntityöskentelyn keskellä,
unohtamatta uusien asioiden oppimista. Suorittamamme työ oli varsin mielenkiintoinen ja hyödyllinen, sillä se syvensi jo ennestään kurssilla opittujen asioiden ymmärtämistä. Ainakin minä toivoisin, että tällainen yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa jatkuisi tulevaisuudessakin.


Pekka Koponen